Luonnollisia jatkumoita
Kun ex-luonnonyhdistekemisti alkoi pohtia miten elämän varrella kertynyttä osaamista voisi palauttaa hyötykäyttöön, alkoi syntyä Luonnollisia jatkumoita. Omannäköisiä tekoja paremman maailman puolesta.
# SCIENCE
Ensimmäinen konkreettinen jatkumo on Turun yliopiston kemian laitoksen "Luonnollista kemiaa"-hanke. Hanke, jonka tavoitteena on lisätä eri kohderyhmien ymmärrystä luonnon kemiallisesta monimuotoisuudesta. Hanke, jota toteuttaa tutkimusryhmä, jossa aikanaan tein oman väitöskirjani. Hanke, johon olen palannut vapaaehtoistyöntekijänä akateemisille juurilleni podcast-toimittajana ja yritysmaailmalinkkinä.
Toinen mittakaavassaan erityisen "hyrisyttävä" jatkumo on Ocean ry, jonka tavoite on herättää vähäravinteiset valtamerialueet taas yhteyttämään ja sitomaan hiiltä palauttamalla niihin sieltä ihmisten toimesta poistunut rauta. Metodin mittakaava on iso ja sen käytössä on globaalin tason vaikutusmahdollisuudet ilmastonmuutoksen aiheuttamien tasapainottomuuksien ennallistamiseen. https://oceanry.org
## BUSINESS
Ensimmäinen business-jatkumo on Noego Consulting Oy. Yritys, joka syntyi tarpeista muuttaa omaa työelämää ja toisaalta halusta auttaa muita ja maapalloa menestymään. Yritys, joka ytimessä on tutkitun tiedon hyödyntäminen, tarkoituksenmukaisten prosessien rakentaminen ja hyvä johtaminen.
Päivätyökseni kehitän lääkettä harvinaisiin syöpiin yrityksessä nimeltä Sartar Therapeutics.
### SOCIETY
Kolmas jatkumo on yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Vuoden 2023 eduskuntavaaleihin osallistuin Pauli Aalto-Setälän vaalitiimin Saaristomeri-työryhmässä. Tavoitteena konkreettiset ehdotukset ainutlaatuisen meremme pelastamiseksi. Tietoa, tiedettä ja asiantuntijoita kuunnellen, yrityksien ja yhteisöjen osaamista ja resursseja hyödyntäen. Nyt tämä työ jatkuu mm. dokumenttiprojektin puitteissa - Eläköön Saaristomeri. https://www.instagram.com/elakoon_saaristomeri/
Halu rakentaa parempaa maailmaa on vienyt partiolaisen myös vähän itselleenkin yllätykseksi myös kirkolliskokousedustajaksi. Siellä agendalla on ennenkaikkea ihmisten ja luonnon tasa-arvoinen ja kunnioittava kohtaaminen ja kohtelu.